Vertical Group Oy
Mitä teemme?
Vertical Group Oy on Sport Verticalin taustalla oleva yhtiö.
Sport Vertical on urheilun media- ja sponsorointiverkosto, joka yhdistää brändit suomalaisiin urheiluseuroihin, joukkueisiin ja urheilijavaikuttajiin.
Teemme pirstaleisesta urheilukentästä helposti ostettavan ja hallittavan markkinointikanavan. Yhdellä kumppanilla mainostaja saa pääsyn kiinnostaviin yleisöihin paikallisesti, lajikohtaisesti tai valtakunnallisesti.
Toteutamme nopeasti käynnistettäviä, näyttöpohjaisia kampanjoita sekä brändin tavoitteiden mukaan rakennettuja sponsorointeja. Hoidamme kumppaneiden valinnan, suunnittelun, sopimisen, koordinoinnin ja raportoinnin keskitetysti.
Miksi tämä on tärkeää?
Ihmisten huomio on pirstaloitunut, ja perinteisen mainonnan on yhä vaikeampi synnyttää aitoa kiinnostusta. Urheiluyhteisöissä luottamus, sitoutuminen ja osallistuminen ovat jo valmiiksi olemassa. Seurat, joukkueet ja urheilijat ovat yleisölleen tuttuja ja merkityksellisiä toimijoita – eivät vain mainospaikkoja.
Samaan aikaan urheiluseurat tarvitsevat uusia kaupallisia tulonlähteitä toimintansa kasvavien kustannusten kattamiseen. Sport Vertical tuo valtakunnalliset mainostajat yhteisöjen ulottuville ilman, että seurojen täytyy rakentaa omaa mediamyyntiorganisaatiota tai lisätä tuote- ja talkoovarainhankintaa.
Näin brändit saavat vaikuttavan, kohdennettavan ja mitattavan tavan tavoittaa ihmisiä, ja urheiluyhteisöt saavat uusia tuloja toimintansa kehittämiseen.
Liiketoiminta
Sport Vertical
Urheilun media- ja sponsorointiverkosto, joka kokoaa suomalaiset urheiluseurat, joukkueet ja urheilijavaikuttajat yhdeksi helposti ostettavaksi ja hallittavaksi kokonaisuudeksi.
Tutustu Sport VerticaliinTiimi




Patrick Bruun
Seura- ja kampanjakoordinaattori

Advisors
Neuvonantajinamme toimii ryhmä kokeneita johtajia ja asiantuntijoita.

Jukka-Pekka Vuori
Advisor
Marketing Director, FISU - International University Sports Federation
Yli 25 vuoden kokemus markkinoinnista, brändistä ja liiketoiminnan johtamisesta. Toiminut CEO- ja johtoryhmärooleissa sekä kansainvälisissä urheiluorganisaatioissa.
LinkedIn
Ville-Mikko Korkka
Advisor
Managing Director, Salibandyliitto
Kaupallisen strategian ja kasvun asiantuntija, jolla laaja kokemus urheilusta, mediasta ja digitaalisista liiketoiminnoista.
LinkedIn
Masa Peura
Advisor
SVP Everyday Banking, OP Financial Group
Strategian ja liiketoiminnan kehityksen asiantuntija, jolla vahva tausta finanssialalta ja digitaalisten palveluiden rakentamisesta.
LinkedIn
Tiina Ruottinen
Advisor
CEO, Passiofy
Urheilu- ja vaikuttajamarkkinoinnin asiantuntija, jolla vahva kokemus yhteistyösuhteiden rakentamisesta ja liiketoiminnan kehittämisestä. Pitkä kokemus koripallosta sekä inklusiivisen urheilun kehittämisestä.
LinkedInKiinnostuitko? Keskustellaan.
hello@sportvertical.fi